Ajatustenlukijan ajatuksia
Miksi kiertueelle, kun helpommallakin pääsisi?Lauantai 23.2.2019 klo 16.03 - PP Elän jännittäviä aikoja. Viime vuosi meni pääasiassa keikkaillen yritysten ja yksityisten tapahtumissa ja se tuntui suorastaan ruhtinaalliselta useiden vuosien kiertue-elämän jälkeen. Toki kilometrejä kertyi yhtälailla, samoin tunteja junissa ja joskus myös lentokoneissa, mutta tavaran määrä ja stressi siitä, että tuleeko yleisöä paikalle vai ei, oli tiessään. Miksi siis lähteä jälleen rakentamaan suurta kiertuetta ensi syksyksi, kun toimeen tulisi paljon helpommallakin? |
2 kommenttia . Avainsanat: Kiertue, Rundi, Mentalisti 3.0, show, teatteri, esitys, mentalisti, taikuri, pete poskiparta |
Yli 30 vuotta, eikä suottaTiistai 29.1.2019 klo 11.21 - PP Kyllä sitä miettii joskus, että mitä järkeä on ajaa 8 h, esiintyä 30 minuuttia ja yön jälkeen ajaa takaisin 8 h. Silti tuo eilinen 30 minuuttia oli jälleen niin ainutlaatuinen tunnelmaltaan ja tapahtumiltaan, että voin ilman omantunnon tuskia sanoa, että oli siinä järkeä. Syksyllä tulee kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisestä keikasta, josta sain palkkaa. Keikka kesti 6 minuuttia ja siitä maksettiin pimeänä ruskeassa kirjekuoressa... |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Taikuri, Mentalisti, Kiertue, Esiintyjä, Esiintyminen, Teatteri, Sirkus, Rundi |
Vihatut ja rakastetut pikkujoulut ovat hyvä työllistäjäTiistai 20.11.2018 klo 22.23 - PP Kysyin sosiaalisen median kanavissani, että kokevatko seuraajani pikkujoulut tarpeellisena osana työhyvinvointia ja kulttuuria. Selvä enemmistö vastaajista piti pikkujouluja hyvänä perinteenä ja tarpeellisena motivaation kohottajana sekä tapana viettää työkavereiden kanssa aikaa työn ulkopuolella. Toki mukaan mahtui myös useita kriittisiä näkemyksiä, joissa oli koottuna pikkujoulujen negatiiviset puolet. Ymmärrän myös näitä kantoja, sillä olen jokusen sata pikkujoulujuhlaa ehtinyt kiertää ja nähdä näiden vuosien aikana. Pikkujouluilla on kuitenkin suuri työllistävä vaikutus monille aloille ja ne voivat parhaimmillaan olla mainio tapa palkita, kiittää, motivoida ja sitouttaa henkilökuntaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pikkujoulut, työhyvinvointi, yritystapahtumat, yritysjuhlat, henkilöstöjuhlat, henkilöstötapahtumat, motivointi, mentalisti, taikuri, esiintyjä |
Elän vain yleisön edessäTorstai 4.10.2018 klo 13.02 - PP Olen viime aikoina potenut esiintyvien taiteilijoiden ammattitautia eli riittämättömyyttä. Mulle onneksi alkoholi ei ole ongelma, sillä viimeiset kuukaudet olisi kovasti tehnyt mieli ryypätä.
Mä en osaa kuvailla sitä tunnetta tarkemmin, mutta joskus olen sanonut, että elossa ja hyvävointisena olen vain lavalla. Vain yleisön edessä, yleisön nauraessa ja taputtaessa tunnen, että kaikki on hyvin ja mulla on merkitystä. Karuimmalla tavalla...
|
1 kommentti . Avainsanat: vuodatus, esiintyjä, esiintyvä taiteilija, mentalisti, taikuri, riittämättömyyden tunne, jaksaminen |
Kouvolan Taikapäivät 2018Perjantai 27.7.2018 klo 13.29 - PP Taikureiden, mentalistien ja muiden vastaavien varietee-esiintyjien ehdoton kohokohta Suomessa on vuosittaiset Kouvolan Taikapäivät, joita on järjestetty aina 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Kouvolan kaupunki ja joukko paikallisia yrityksiä on tukemassa tätä hienoa tapahtumaa, joka vuosi vuodelta tuottaa upeita, alansa parhaita esiintyjiä eri puolelta maailmaa Suomeen ja Kouvolaan. Koko hankkeen puuhamies on koomikkotaikuri Markku Purho, joka on myös taikurivälineiden maahantuoja ja omaa tätä kautta hyvät suhteet alan osaajiin kautta maailman. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kouvola, Taikapäivät, taikuri, taikurit, taikatemput, mentalisti, esitys, taikaesitykset |
Miksi asettaa itsensä hengenvaaraan vain viihdyttääkseen muita?Tiistai 29.5.2018 klo 19.54 - PP Vaara ja erityisesti kuolemanvaara kiehtoo ihmisiä. Pääosa meistä haluaa tuntea vaarantunteen turvallisesti katsomossa tai kotisohvalla. Olen kuitenkin usein pohtinut, että mikä on tekijänsä motiivi nousta kymmenien metrien korkeuteen tekemään voltteja tai kävelemään vaijerilla. Onko ajavana voimana kilpailu siitä kuka tekee hurjimman numeron? Vai onko kyseessä niinkin raadollinen syy kuin työn saaminen? Vai onko kyse sittenkin addiktiosta, voimakkaasta tunteesta, että on elossa? Mm. näitä asioita pohdimme 14. kesäkuuta Yle Puheella alkavassa ohjelmasarjassa Viimeinen keikka. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaara, Hengenvaara, onnettomuus, sirkus, kahlekuningas, taikuri, mentalisti, venäläinen ruletti, viimeinen keikka |
Kyse on muustakin kuin temppuilustaMaanantai 5.3.2018 klo 20.21 - PP Viihteen ja taiteen parissa työskentelevät eivät lähtökohtaisesti kerää suuren yleisön silmissä irtopisteitä sillä, että olisivat erityisen vaativassa tai ahkeruutta vaativassa työssä. Teosten takana on kuitenkin usein paljon sellaista työtä mitä katsoja, lukija tai kokija ei koskaan tule ajatelleeksi. Myös kulttuurialalla on ollut ja on valitettavasti yhä eräänlainen nokkimisjärjestys. Vaikka eri taiteenalojen välinen nokittelu... |
3 kommenttia . Avainsanat: Taikuus, sirkus, taikatemppu, taikuri, viheltäjä, sirkus finlandia, sirkustaide, sirkus- ja varietee, teatteri, mentalisti |
Kaikkien aikojen typerimmät keikkapyynnötPerjantai 14.7.2017 klo 12.59 - PP Ennen kuin kerron miten hölmöjä, joskus jopa alentavan loukkaavia kyselyitä joiltakin asiakkailta tulee niin haluan muistuttaa, että nämä ovat poikkeuksia. Suurin osa asiakkaista on varsin hyvin kartalla mitä ovat tilaamassa, mutta joukkoon mahtuu älyttömyyksiä, joista tulee mieleen, että tilaajan käsitys on, että jos pöytään ladotaan euroja niin kyllä se tekee mitä me pyydetään. On ihan normaalia, että asiakas pyytää huomioimaan tapahtuman teeman ja kenties sisällyttämään settiin yrityksen sanomaa. On myös hyvin normaalia, että yleisöstä kerrotaan etukäteen perustietoja, kuten onko kyseessä iso joukko insinöörejä, lääkäreitä vai myyjiä. Viihdetaiteilijan työn kuvaan kuuluu tunnistaa illan tunnelma ja huomioida se esityksessä. Huoraamiseksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun laatu laskee korvauksen edessä. Tässä muutama esimerkki, jotka äkkiseltään tulivat mieleeni. JATKUU... |
12 kommenttia . Avainsanat: Keikka, tyhmät pyynnöt, oudot kyselyt, keikat, mentalisti, taikuri, esiintyjä, artisti |
Keikkamatkalla FloridassaKeskiviikko 28.6.2017 klo 16.23 - PP Palasin viikko sitten Suomeen varsin onnistuneelta keikkamatkalta Orlandosta, Floridasta. Juuri nyt päätin ottaa lyhyen breikin tämän hetkisestä pääprojektistani eli ensi syksynä ilmestyvän kirjani kirjoittamisesta ja kertoa teille lyhyesti ja ytimekkäästi menneen matkan huippuhetkistä. JATKUU... |
4 kommenttia . Avainsanat: keikka, mentalisti, show, esiintyjä, taikuus, taikuri, taikashow |
Oudoimmat keikat Top 3.Lauantai 27.5.2017 klo 17.13 - PP Keikoilla tapahtuu outoja asioita tuon tuostakin, mutta usein ne ovat yksittäisiä pieniä kömmähdyksiä joko itseltä tai yksittäiseltä yleisöedustajalta. Joskus tekniikka tekee tenät ja sähköt menevät poikki tai äänentoista lakkaa toimimasta. Nämä kuuluvat asiaan silloin tällöin. Pari viikkoa sitten keikkani oli ajoitettu alkamaan samaan aikaan, kun Suomi pelasi puolivärieräottelua USA:ta vastaan jääkiekossa. Kysyivät, että voinko kännykästä katsoa kuvaa... |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mentalisti, taikuri, keikka, outo, ihmeellinen, kummallinen, kokemus, esiintyminen, keikkailu |
Kaksi legendaa viimeiselle matkalleenLauantai 25.2.2017 klo 17.11 - PP Perjantai 24. helmikuuta toi mukanaan kaksi suru-uutista. Kaksi taika-alan legendaa poistui keskuudestamme. Toinen oli henkilökohtainen mentorini, ystäväni ja nimenomaan mentalismin legenda Bob Cassidy, joka menehtyi keuhkosyövän uuvuttamana rauhallisesti. Toinen tapaus oli paljon dramaattisempi, sillä erityisesti narutempuistaan ja korttitaikuudestaan tunnettu Daryl Easton, joka käytti esiintyessään vain nimeä Daryl, päätti päivänsä omatoimisesti legendaarisessa Magic Castlessa. Päivitetty 26.2.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Taikuri, mentalisti, kuolema, legenda, daryl, Bob Cassidy, taikuus, taikatemppu |
Tulossa syksyllä - MielenmagiaaMaanantai 16.1.2017 klo 17.19 - PP Taas ollaan jännän äärellä. Taas mä haastan itseni. Taas on kotimme täyttymässä oudoista post-it lapuista ja salakieleltä näyttävistä muistiinpanoista. Se viittaa siihen, että olen työstämässä uutta esitystä ensi syksyksi. Työstämisen tässä vaiheessa tiedän nimen. Siitä tulee Mielenmagiaa ja koska mielelläni pysyttelen nimen antamissa raameissa niin myös sisältö tulee koostumaan mielenihmeistä, ajatustenluvusta ja siihen liitettävistä show-elementeistä. Hetkinen, eikös aikaisemmatkin esitykseni koostuneet samoista palikoista? |
3 kommenttia . Avainsanat: Mielenmagiaa, kiertue, mentalisti, taikuri, esiintyjä, show, rundi, esitys, teatteri, magiaa, taikuutta |
Kun sydän on mukana saat paljon anteeksiTiistai 10.1.2017 klo 21.39 - PP Jukka Konttinen kirjoitti muutama päivä sitten Vapaavuoro blogissaan helläkätisen ja asiallisen kritiikin ajan hengestä otsikolla "Kuuntele sydäntäsi niin menestyt (?)". Kirjoituksessa hän käytti esimerkkinä minua ja Saara Aaltoa, jotka kummatkin olemme omalla tavallamme kannustaneet pyrkimään kohti unelmia ja tekemään kaikkensa niiden eteen. Kirjoitus oli järkevän miehen järkevää pohdintaa, mutta en silti malta olla tarkentamatta omia tarkoisusperiäni asian suhteen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Esiintyminen, esitys, blogi, mentalisti, taikuri, sydän mukana, unelmat, unelmien toteutuminen, haaveet, tavoitteet, motivaatio |
Loputon taistelu kotisohvaa vastaanLauantai 1.10.2016 klo 13.21 - PP Kiertue on startannut ja vajaa viidennes koko rundista on takana. Edessä siis vielä pitkät kaksi ja puoli kuukautta. Vuosi sitten Mielenkääntäjä kiertueen kolmannen esityksen jälkeen romahdin täysin ja itkin keittiön pöydän ääressä kuin pikkulapsi. Olin väsynyt, ensimmäiset esitykset eivät menneet ihan nappiin ja yleisökään ei alussa löytänyt paikalle odotetusti. Se otti koville! Onneksi timantilla karaistu vaimoni tuolloin tuki minua ja Mielenkääntäjä kiertueesta tulikin lopulta yleisömenestys. Nyt on heti alussa eri ääni kellossa, sillä en toistanut samoja virheitä kuin viimeksi. Harjoittelin enemmän ja valmistauduin kaikin tavoin paremmin. Yleisökin on löytänyt esitykseni heti alusta asti. |
1 kommentti . Avainsanat: Kiertue, kotisohva, kulttuuri, viihde, live-esitykset, teatteri, show, showbisnes, taikuri, mentalisti, esiintyminen, kiertue, kiertuetoiminta |
Kaikki kiinni tulevassa kiertueessaMaanantai 29.8.2016 klo 13.54 - PP Starttiin on vajaa kolme viikkoa. Kaikki mitä irtoaa on kiinni alkavassa Mentalisti 2.0 kiertueessa. Niin omaisuus kuin henkinen pääoma. Uskon lujasti, että tästä tulee kova juttu, mutta matkalla on vielä monta muuttujaa, joka saattaa herättää kysymyksen, että miksen jatkanut huoletonta peruskeikkailua valtavan riskinottamisen sijaan? |
6 kommenttia . Avainsanat: Mentalisti, taikuri, kiertue, mentalisti 2.0, mielenkääntäjä, esiintyjä, esiintyminen, rundi, tour, |
Nykypäivän noitavainoaKeskiviikko 13.7.2016 klo 16.39 - PP Joskus kauan sitten ihmisiä poltettiin noitina roviolla. Tästä olemme päässeet, mutta yhä edelleen tämän kaiken informaation ja tutkimustiedon keskellä elää ihmisiä, jotka pitävät esimerkiksi taikuria paholaisen kätyrinä ja helvetin omana. Se ei ole päivittäistä, ei edes viikottaista, mutta lähes kuukausittain saan erinäisiä reittejä viestejä, joissa epäsuorasti uhkaillaan tai kerrotaan muutoin, että työni on itse saatanasta eikä tulevaisuuteni siksi näytä hääppöiseltä. Miten tähän tulisi suhtautua? |
5 kommenttia . Avainsanat: helvetti, uskonto, noitavaino, taikuri, mentalisti, uhkailu, uhkaukset, uskonnot, uskonto, |
Näin motivoin itseni lavalleLauantai 9.7.2016 klo 22.11 - PP On olemassa sanonta, että ammattiesiintyjän ja amatöörin erottaa lopulta siitä, että ammattilainen esittää samaa ohjelmaa eri yleisöille ja amatööri eri ohjelmia samalle yleisölle. Vaikka tuo ei ihan sanatarkasti aina paikkaansa pidäkään niin on totta, että ammattiesiintyjän työ koostuu saman toistamisesta ilta toisensa jälkeen ja joskus motivaation löytäminen vaatii pientä ponnistelua. |
3 kommenttia . Avainsanat: Motivaatio, kehittyminen, esiintyminen, taikuri, mentalisti, tavoitteet, motivointi, tason nosto, |
Karmivan mokan opetusMaanantai 4.7.2016 klo 22.24 - PP Näin eilen illalla lyhyen videopätkän, jossa Puolan aamu-TV:n juontaja loukkaantui, kun mentalisti epäonnistui tempussaan. Kyseinen temppu lienee yksi niistä, jossa on viime vuosina sattunut eniten onnettomuuksia, mutta yleensä niiden kohteena on ollut esiintyjä itse. Tämä oli toinen kerta, kun törmäsin tilanteeseen, jossa avustajaksi lupautunut loukkaantuu. Tapauksen tuoman julkisuuden myötä haluan lausua muutaman sanan esiintyjien ammattietiikasta ja sen puutteista. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Taikuri, mentalisti, puola, moka, epäonnistuminen, fyysinen koskemattomuus, talent, taikatemppu, vaarallinen taikatemppu |
Saksalaisen mestarin täsmäopissaKeskiviikko 22.6.2016 klo 3.36 - PP Millaista on etsiä pientä nuppineulaa, joka on piilotettu hotelliin? Entä miten onnistuu katsojan sormuksen löytäminen, jos joku piilottaa sen yleisöön? Kuulostaa mahdottomalta, mutta on olemassa tekniikka, jota kutsutaan contact mind-readingiksi, jolla tämäkin on mahdollista. Tekniikan hallitsee vain kourallinen ihmisiä maailmassa ja heistä parhaiten tämän väitetään osaavan entisen Itä-Saksan kasvattama herrasmies Satori. Hänen yksityisopissa sain tuntea saksalaisen täsmällisyyden ihan uudella tavalla, samalla huomaten, että minulla on vielä paljon opittavaa mentalismista. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mentalisti, Mentalismi, taikuri, taikurit, taikureita, taikuutta, esiintyvä taiteilija, ajatustenluku, mystiikka, ihmismieli, |
Tärkeimmät ensinTiistai 14.6.2016 klo 11.26 - PP Olen uhrannut periaatteessa koko elämäni sille, että kehittyisin esiintyjänä, taikurina ja mentalistina mahdollisimman hyväksi. Olen kuluttanut lukemattomia tunteja, päiviä ja kuukausia sekä valtaisasti rahaa sen eteen, että pääsisin askel askeleelta kohti huippua. Tämä on vaatinut välillä kohtuutonta venymistä perheeltäni ja erityisesti lapsiltani. Eräs muutaman vuoden takainen tapahtuma avasi silmäni ja laittoi asiat tärkeysjärjestykseen. |
3 kommenttia . Avainsanat: Perhe, koti, lapset, työ, ura, showbisnes, taikuri |