Ajatustenlukijan ajatuksia

Yli 30 vuotta, eikä suotta

Tiistai 29.1.2019 klo 11.21 - PP


Kyllä sitä miettii joskus, että mitä järkeä on ajaa 8 h, esiintyä 30 minuuttia ja yön jälkeen ajaa takaisin 8 h. Silti tuo eilinen 30 minuuttia oli jälleen niin ainutlaatuinen tunnelmaltaan ja tapahtumiltaan, että voin ilman omantunnon tuskia sanoa, että oli siinä järkeä.

Syksyllä tulee kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisestä keikasta, josta sain palkkaa. Keikka kesti 6 minuuttia ja siitä maksettiin pimeänä ruskeassa kirjekuoressa 50 markkaa. Rikos lienee vanhentunut. Enpä tiennyt tuolloin 11 vuotiaana faijan kavennetussa ja lyhennetyssä hääpuvussa esiintyessäni, että 30 vuotta myöhemmin olen samalla tiellä. Tosin ruskeat kirjekuoret ovat vaihtuneet oman yhtiön pyörittämiseen ja keikatkin ovat vähän pidempiä kuin 6 minuuttia, mutta siitä se kaikki alkoi. Nyt 41 vuotiaana olen varsin iloinen kaikesta siitä mitä taikuus, mentalismi, teatteri, sirkus ja esiintyminen on minulle antanut. Olen saanut työskennellä monien maailman huippujen kanssa, nähdä uskomattomia esityksiä ja paikkoja, saanut oppia alamme suuruuksilta ja päässyt itsekin kokemaan millaista on esiintyä yleisön edessä Las Vegasissa, Chicagossa, Bostonissa ja monissa muissa upeissa paikoissa. 

Kuva vuodelta 1990 Nuokun Sirkuksen leiriltä - >

Onhan sitä juhlittava

Juhlin tätä toivottavasti vielä huomattavasti kesken olevaa esiintyjäuraa tekemällä laajan rundin ensi syksynä. Kirjoitan juuri työnimellä MENTALISTI kulkevaa settiä. Kiertueen nimeksi valikoitui alun perin Mielen ihmeitä, mutta vielä on hieman epävarmaa missä muodossa nimeä tullaan käyttämään. Tämäkin varmasti selkeytyy käsikirjoituksen edetessä. 

Setti tulee sisältämään parhaat ja kovimmat ihmeet, joita hallitsen. Mukana on uutta, uudelleen löydettyä, pari palaa vanhaa, mutta hyvin säilynyttä ja tietenkin kokonaan uusi kokonaisuus. Jos onnistun lyömään palikat yhteen yhtä hyvin kuin edellisen Mielenmagiaa kiertueen ohjelmassa niin uskalla luvata, että tästä tulee paras 90 minuuttinen, mitä olen tähän mennessä tehnyt!
 

Mielenihmeita.jpgToistaiseksi kirjoitan, ideoin, tuuletan ajatuksia kollegoiden kanssa, suunnittelen lavastusta ja äänimaailmaa sekä kaikkea mitä tällaisen tuotannon pystyttämisessä pitää huomioida. Samaan aikaan managerini Suvi Kukka buukkailee teattereita ja saleja eri puolilta Suomea. Jo nyt voin kertoa, että Helsingistä aina Rovaniemelle asti kierretään. Tarkat päivät ja linkit julkaistaan myöhemmin keväällä. Kiertue starttaa syyskuussa ja päättyy joulukuussa. Kotona tämä vaatii jälleen venymistä vaimoltani ja lapsiltani, mutta tiedustellessani heidän kantaa asiaan sain heti vastauksen, että ”mene ja tee”. Heidän tuki on tärkeintä eikä ilman sitä tämän mittaluokan projektit menisi koskaan maaliin. 

Koen esiintymisen olevan jonkinlainen kutsumus itselleni. En osaa tätä tarkemmin erotella, mutta tunnen vahvasti, että mun ruutu tässä elämässä on nousta yleisön eteen ja saada kulloinenkin yleisö nauramaan, hämmästymään, ajattelemaan ja liikuttumaan. Mä pyrin hoitamaan tämän ruudun niin hyvin kuin mahdollista. Tule siis syksyllä katsomaan miten onnistun. Sinulta se vaatii jokusen euron sekä aikaa. Lupaan tehdä työni niin hyvin, että koet saaneesi jokaiselle eurolle ja minuutille vastinetta.

Nähdään!

Pete Poskiparta

Avainsanat: Taikuri, Mentalisti, Kiertue, Esiintyjä, Esiintyminen, Teatteri, Sirkus, Rundi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini