Jukka Konttinen kirjoitti muutama päivä sitten Vapaavuoro blogissaan helläkätisen ja asiallisen kritiikin ajan hengestä otsikolla "Kuuntele sydäntäsi niin menestyt (?)". Kirjoituksessa hän käytti esimerkkinä minua ja Saara Aaltoa, jotka kummatkin olemme omalla tavallamme kannustaneet pyrkimään kohti unelmia ja tekemään kaikkensa niiden eteen. Kirjoitus oli järkevän miehen järkevää pohdintaa, mutta en silti malta olla tarkentamatta omia tarkoisusperiäni asian suhteen. 

Unelmista puhuminen ja niiden tavoitteluun kannustaminen on aina siinä rajalla, että mennäänkö siirapin ja hattaran puolelle. Onhan se vähän imelää ja latteaakin, kun joku hehkuttaa omien onnistumisten jälkeen, että "hei, sunkin kannattaa pyrkiä kohti unelmia". Toisaalta, juuri omista kokemuksista syntyy tarve kertoa muille onnistumisten ja myös epäonnistumisten taustoja. Minä, joka olin laiska koulussa, alle keskinkertainen jalkapallossa, surkea jääkiekossa ja onneton laulaja, löysin lopulta sen oman juttuni pitkälti siksi, että sen kaiken sössötyksen seasta erotin ne harvat, jotka sanoivat, että "hei, sä menet vielä vaikka läpi harmaan kiven". Päätin jo varsin nuorena, että mä en ainakaan ole estämässä kenenkään unelmia vaan mieluummin kannustan. 

Mä kuuntelin koko nuoruusikäni lauseita "ei se riitä", "ei sillä elä" ja "olis hyvä olla joku varasuunnitelma". Jälkeenpäin voin sanoa, että varasuunnitelmasta ei olisi ollut haittaa eikä koulutuksestakaan. Kannustan siis ehdottomasti kaikkia nuoria pohtimaan asioita tarkemmin kuin minä. Se ei ole mikään itseisarvo, että kaikki on yhden kortin varassa. Mulle tämä unelmien tavoittelu maksoi aika paljon. Se vei talouteni retuperälle, palan mielenterveyttä sekä useita ihmissuhteita. Jälkeenpäin en kadu mitään, mutta moniakin asioita tekisin nyt toisin. 

En ole niin naiivi, että olettaisin kaikkien onnistuvan kaikessa. En oleta, että jokainen unelma täyttyisi. En myöskään ole niin itsekeskeinen, että pitäisin itseäni erityistapauksena vaan uskon, että kannustustaminen eteenpäin on aina parempi vaihtoehto kuin jatkuva pessimismi, jossa me suomalaiset olemme varsin hyvin kunnostautuneet. Milloin sitten pitäisi tajuta, että tämä unelma on murskana ja siitä on päästettävä irti ja etsittävä uusia juttuja? En tiedä. Tuskin kukaan tietää. Uskoakseni kuitenkin suurin osa meistä osaa päästää irti, kun riittävän kauan on hakannut päätä seinään. Se on unelmille ominaista, että niitä murskautuu ja uusia tulee tilalle. 

Konttinen kirjoitti mm. "Kauhuskenaario on se, että yhtä Saara Aaltoa ja Pete Poskipartaa kohden meillä on tuhansia uusia wannabe-elämäntapaintiaaneja, jotka elättävät itsensä kitkutellen sosiaalisilla tukiaisilla ja pätkätöillä, elämänsä jackpottia odotellessaan. Pahimmilleen turhautuessaan pakenevat päihteisiin ja syrjäytyvät."

Tästä kauhuskenaariosta en kyllä ole valmis ottamaan vastuuta, enkä usko, että Saara Aalto tai kukaan muukaan. En edes usko, että tuo on kovin realistinen pelko ja jos sellainen toteutuisikin niin silloin on syytä etsittävä paljon syvemmältä kuin viihdetaiteilijoiden ulospäin näkyvästä asenteesta. 

Sydämen on aina oltava mukana

Ansiokkaassa kirjoituksessa on kuitenkin yksi kohta, josta olen täysin eri mieltä. Konttinen kirjoittaa: "Ehdottaisin, että sitä sydämen kuuntelun ihannetta vähän lavennettaisiin. Tekisi ammatikseen jotain sellaista, mikä on omien moraaliarvojen mukaista. Millä kokee olevan merkitystä."

Mielestäni mitä tahansa teemme niin sydämen pitää olla mukana. Se erottaa tekijät teeskentelijöistä. M.A. Numminen ei ole suinkaan tehnyt pitkää uraa taiteilijana siksi, että on taitava laulaja vaan siksi, että hänellä on sydän pelissä kaikessa mitä tekee. Katsojat ymmärtävät, että hän ei teeskentele vaan on tosissaan. Yksi suuri innoituksen lähteeni on edesmennyt western-leffojen ohjaaja Sergio Leone. Hänen tinkimätön tyylitaju ja palo kertoa tarinoita näkyy elokuvissa niin selvästi, että olisimme lopulta antaneet anteeksi vaikka leffat olisivat epäonnistuneet täysin. Kun sydän on mukana, on kyseessä tekijä eikä teeskentelijä. Taikuri, jolla on sydän pelissä taikoo eikä temppuile. Laulaja, jolla on sydän mukana laulaa eikä lauleskele. Maalari maalaa eikä maalaile ja hoitaja hoitaa eikä hoitele. Tee se oikeasti, älä ole tekevinäsi. Tämä näyttelijöille tuttu lausahdut on totta ja siitä tekee totta vain se, että sydän on mukana. 

Pete Poskiparta