Ajatustenlukijan ajatuksia
Miksi kiertueelle, kun helpommallakin pääsisi?Lauantai 23.2.2019 klo 16.03 - PP Elän jännittäviä aikoja. Viime vuosi meni pääasiassa keikkaillen yritysten ja yksityisten tapahtumissa ja se tuntui suorastaan ruhtinaalliselta useiden vuosien kiertue-elämän jälkeen. Toki kilometrejä kertyi yhtälailla, samoin tunteja junissa ja joskus myös lentokoneissa, mutta tavaran määrä ja stressi siitä, että tuleeko yleisöä paikalle vai ei, oli tiessään. Miksi siis lähteä jälleen rakentamaan suurta kiertuetta ensi syksyksi, kun toimeen tulisi paljon helpommallakin? ![]() Puhelin soi. Toisessa päässä on kirjojeni kustantaja, joka kyselee miten ensi syksynä ilmestyvä kirja etenee. Hyvin etenee, valehtelen. Helvetti, että piti mennä tämäkin lupaamaan. No, vartin mietittyäni tajuan, että itse asiassa kirjoittaminen on ollut aina minulle suht helppoa. Aloittaminen on se, mihin tarvitsen kannustusta. Pientä organisointia tarvitaan myös siihen, että saan kirjoitettua sekä esitystä että kirjaa samaan aikaan. Tämä on yksinkertaisesti tehtävä niin, että määritän etukäteen, että tämän ja tämän päivän kirjoitan kirjaa ja nämä päivät kirjoitan esitystä. Työtapa ei ole minulle vieras vaan näin olen aiemminkin toiminut ja laatu on pysynyt asettamallani tasolla.
Jotain olen silti oppinut edellisiltä Mies, mikrofoni ja mieli, Mentalisti 2.0, Mielenkääntäjä ja Mielenmagiaa kiertueilta. Mm. markkinointi ja päätökset missä aikataulussa tehdään mitäkin toimia ovat hyvin selkeät, kun on näyttöä mikä on aiemmin toiminut ja mikä ei. Osaan myös nykyään työskennellä teatterialan ammattilaisten kanssa ja puhua heidän kieltään. Osaan myös kysyä asioita joita en itse tiedä tai osaa. Taito, joka piti oppia. Osaan myös arvioida nykyisin paljon paremmin mitä 41 vuotias, ylipainoinen, mutta muutoin ihan ok kunnossa oleva mies jaksaa. Jaksan toki vaikka kuinka monta keikkaa peräkkäin, mutta koska haluan, että tekemisen laatu pysyy, on parempi jättää nämä 3 keikan päivät nuoremmille. Hekin ehkä joku päivä arvottavat tekemistään toisella tavalla. Sivuosasta pääosaanMiksi sitten nähdä tämä vaiva, jos salkku ja mikrofoni tyylillä pärjäisi hyvin? En sano, etteikö 30 minuuttia 300 henkisen, hieman punaviiniä nauttineen yritysyleisön edessä ole haastavaa, mutta sen haasteen olen nähnyt ja selättänyt satoja, jopa tuhansia kertoja. Sen sijaan rakentaa oma 90 minuuttinen, jossa yleisö saapuu vartavasten katsomaan esitystä, kokemaan jotain mitä haluan heille kertoa ja esittää sekä mahdollisuus hyödyntää teattereiden antamia mahdollisuuksia, se on haaste, jota en ole vielä riittävän usein enkä riittävällä kunnianhimolla selättänyt. Nousu sivuosasta pääosaan on jo palkitsevaa, mutta erityisen palkitsevaa on onnistuneen illan jälkeen ymmärtää, että ihmiset antoivat kalleinta mitä heillä on, aikaansa eivätkä kokeneet sen menneen hukkaan. Siksi. Teksti: Pete Poskiparta Mentalisti 3.0 kiertueen liput tulevat myyntiin maaliskuun aikana! |
Avainsanat: Kiertue, Rundi, Mentalisti 3.0, show, teatteri, esitys, mentalisti, taikuri, pete poskiparta |
|
12.1.2021 17.16
Tuula
Tämä korona on kyllä varmasti vaikuttanut monen esiintyjän arkeen kun kiertueita ja keikkoja on peruttu. Onneksi kuitenkin ainakin kesällä osa tapahtumista voitiin järjestää. Mielenkiintoista lukea mitä tapahtuu kulissien takana ja kuinka paljon suunnittelua tapahtumiin kuuluu. |
Hyvä kirjoitus. Arvostan ahkeruutta ja sitä että esityksessä josta maksan xx euroa saan taiteilijan täyden panostuksen. Pettyisin jos hän olisi väsynyt, uupunut ja tekisi sen ns.jotain muuta mielessä. Muista pitää itsestäsi huolta! Koska sinun pää, kroppa ja jaksaminen takaa meille katsojille elämyksen!