Ajatustenlukijan ajatuksia

Tärkeimmät ensin

Tiistai 14.6.2016 klo 11:26 - PP


Olen uhrannut lähes koko elämäni sille, että kehittyisin esiintyjänä, taikurina ja mentalistina mahdollisimman hyväksi. Olen kuluttanut lukemattomia tunteja, päiviä ja kuukausia sekä valtaisasti rahaa sen eteen, että pääsisin askel askeleelta kohti huippua. Tämä on vaatinut välillä kohtuutonta venymistä perheeltäni ja erityisesti lapsiltani. Eräs muutaman vuoden takainen tapahtuma avasi silmäni ja laittoi asiat tärkeysjärjestykseen.

Olin juuri palannut Baltimoresta duunimatkalta jälleen ja ajoin pihaamme. Vanhin tyttäreni Emmi huomasi tuloni ja juoksi vastaan hypäten suoraan kaulaani. Tämä halaus tuntui sydämessä asti. Emmi puristi lujempaa ja lujempaa hokien sanaa "isi... isi..." ja kun hän lopulta päästi irti niin valtaisat kyyneleet valuivat poskia pitkin. Liikutuin itsekin kyyneliin ja samalla tajusin, että lapseni joutuivat venymään aivan liikaa minun tavoitellessa unelmiani, joista merkittävä osa oli jo toteutunut. Minulla oli jalka oven välissä jo moneen suuntaan. Olin esiintynyt kahdesti Mystery Lounge klubilla Bostonissa, kahdesti Chigacossa, Seattlessa, Lontoossa ja useita kertoja Las Vegasissa, joista merkittävin oli esiintyminen Masters of Mentalism Show´ssa. Suunnittelin jo pidempää matkaa ulkomaille ja kävimme tästä keskustelua vaimoni kanssa, että lähtisikö koko perhe mukaan vai tulisivatko he välillä vain katsomaan minua. Tämä yksittäinen kotiinpaluu muutti kaiken. Ymmärsin sillä hetkellä, että olen jo saavuttanut kaiken mistä olen unelmoinut eikä mikään tässä maailmassa ole niin tärkeää, että siitä perheen pitäisi ehdoin tahdoin kärsiä ja venyä. Vähin äänin ja vailla minkäänlaista katkeruutta hautasin ajatuksen pidemmästä ulkomaankomennuksesta ja keskitin kaiken tekemisen kotimaahan. Olen edelleen paljon poissa kotoa, mutta silti paljon enemmän kotona kuin jos olisin lähtenyt puoleksi vuodeksi kiertämään maailmaa. En myöskään usko, että kiertueitani tässä laajuudessa olisi syntynyt, jos olisin lähtenyt. Unelmilla on tapana joko toteutua tai murtua, mutta kävi miten päin tahansa tulee aina uusia unelmia tilalle. Näinpä murtunut unelma valloittaa maailma kääntyi uudeksi unelmaksi tehdä kiertueita Suomessa. Tätä kirjoittaessa rakennamme jo kolmatta isoa kiertuetta, joka alkaa ensi syksynä. 

Chicago 2013Olen parhaillaan matkalla Las Vegasiin ja istun Arlandan kentällä odottamassa konetta. Minut on kutsuttu Meeting of the Minds seminaariin luennoimaan ja juuri nämä matkat, yksittäiset vierailut pitävät mieleni ja ideani virkeänä nykyään. On minulla vielä toteutumattomiakin unelmia, kuten päästä kiertämään yksi kausi sirkuksen mukana tai tuottaa iso taikafestivaali Suomeen, mutta näiden aika tulee joskus, jos tulee. Edesmennyt runoilija Tommy Tabermann erotti unelmat ja haaveet toisistaan sanomalla, että haaveilija odottaa, että onni osuisi kohdalle. Unelmoija kulkee itse unelmiaan kohti. Kuulun jälkimmäiseen ryhmään, mutta samalla toivon muistavani, että unelmani eivät saa maksaa mitä tahansa, sillä suurin saavutukseni on perhe.

Matkaterveisin,

PP

Avainsanat: Perhe, koti, lapset, työ, ura, showbisnes, taikuri


Kommentit

14.6.2016 11:51  Reijo

Mukavaa matkaa...

14.6.2016 12:34  K.Avio

Hyvä kirjoitus! Tsemppiä.

14.6.2016 14:58  Raija

Amma nukkuu mummi itkee. Hieno kirjoitus <3 Hyvää matkaa Pete


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini