Olen onnistunut ja epäonnistunut. Olen pyrkinyt oppimaan molemmista. Se mikä toimii, sitä yritän toistaa ja se mikä ei toimi, sitä välttelen. Helpommin sanottu kuin tehty. Kun onnistumisista sitten palkintaan niin helposti menestys ja huomionosoitukset nousevat hattuun. Ainakin minä joudun aika ajoin muistuttamaan itseäni, että palkintojen ja huomionosoitusten kohdalla tulee olla iloinen, mutta samalla nöyrä. Lisäksi on hyvä muistaa mitkä ovat ne kaikista tärkeimmät palkinnot.

Olin vajaa viikko Vuoden yksinyrittäjä palkinnon noutamisen jälkeen yrittäjien aamiaistapahtumassa, jossa minua haastateltiin. Minulta kysyttiin, että mikä tai mitkä saamistani palkinnoista saavat itseltäni eniten arvostusta. Oliko se vasta saatu yrittäjäpalkinto, kenties Vuoden taikuri 2014 tai kansainvälinen Dunninger Award 2019, joka on eräänlainen mentalistien Oscar, arvostetuin palkinto, jonka tämän alan tekijä voi maailmassa saada. Arvostan näistä jokaista suuresti, kuten myös pienempiä saamiani tunnustuksia ja palkintoja, mutta loppujen lopuksi se suurin palkinto odottaa aina kotona. Perheeni! He ovat voimavarani ja tärkeintä mitä minulla on.

Vuonna 2019 sain edellä kerrotun Dunninger Memorial Awardin New Orleansissa täysin yllättäen. Olin onneni kukkuloilla ja iloitsin suuresti. Silti vielä suurempi palkinto odotti kotona. Tultuani kotiin yömyöhään oli tyynyni päällä pussillinen Pantteri-makeisia, omia suosikkejani. Poikani Aatu oli omalla rahallaan ostanut karkit ja liimannut päälle pienen lapun, johon hän oli kirjoittanut "Tervetuloa kotiin. Onnea palkinnosta." Se oli paras ja arvokkain palkintoni, ylivoimaisesti!

Pete Poskiparta