Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Ajatustenlukijan ajatuksia

Häpeästä autuuteen

Lauantai 4.3.2017 klo 17:10 - PP


Kuusi Oscaria voittanut elokuva La La Land teki minuun suuren vaikutuksen. Musikaali kertoo kahdesta unelmiaan tavoittelevasta nuoresta, joilla on kirkkaana mielessä päämäärä, mutta se vain tuntuu olevan koko ajan yhtä kaukana. Toinen havittelee uraa näyttelijänä, toinen unelmoi omasta Jazz-klubista. Elokuva kuvaa mainiosti showbisneksen todellisuutta maalaten kuvan epämiellyttävistä koe-esityksistä ja loputtomasta huoraamisesta viihteen alttarilla ennen kuin se oma juttu tulee kohdalle. Vaikka en olekaan näyttelijä, niin showbisneksen toimintatavat ovat läpi alan samanlaiset ja koskevat kaikkia. 

En halua liikaa romantisoida, mutta todellisuutta on, että uran alku on lähes aina täynnä pettymyksiä pettymysten perään. Jatkuvia hylkäyksiä, ilkikurista naurua ja kommentointia, vähättelyä ja julkista häpeää. Moni luovuttaa juuri siksi, että ei saa ymmärrystä eikä kannustusta. Kilpailu on järjettömän kovaa, josta esimerkiksi käy vaikka Teatterikorkeakoulu, johon pyrkii yli 1000 hakijaa ja sisään pääsee enintään 14. Sama kilpailu pätee myös kentällä. Näyttelijät juoksevat koe-esityksestä toiseen ja ottavat vastaan iskuja. Joku valitaan, muut jäävät rannalle. Kuuluu ammattiin. Muusikot lähettävät kymmeniä nauhoja levy-yhtiöihin saamatta välttämättä koskaan minkäänlaista vastausta. Kaltaiseni esiintyjät joutuvat aluksi esiintymään ruokakaupassa vihannesosastolla, koska kauppias on tilannut vahingossa liikaa banaaneja ja ne pitäisi saada myytyä. Illalla saattaa olla keikka, jossa joudut pukeutumaan jääkarhuksi ja esittämään korttitemppuja humalaisille, koska se on mainostoimiston mielestä helvetin "cool" idea. Vastaansanojalle ei ole luvassa lisäkeikkoja. Tuolloin vuosia sitten, mietin monesti, että miksi mä teen tällaista skeidaa? Miksi mä suostun tähän? Kotona odottava laskupino muistutti syystä. Tuolloin 15 vuotta sitten helpotin oloani katsomalla videolta huipputaikureiden esityksiä ja mietin mielessäni, että "vielä koittaa päivä, kun minäkin...". 

Se päivä koitti tai paremminkin se aika, sillä omalla kohdallani ei tapahtunut mitään yht´äkkistä breikkiä. Olen onnekas, sillä suurin osa näyttelijän, laulajan, sirkustaiteilijan tai esiintyjän ammatista haaveilevista eivät pääse koskaan alkua pidemmälle. Osa luovuttaa, osa hakkaa päätä seinään loputtomasti. Yksi asia on kuitenkin omien havaintojeni perusteella huomattavissa heissä, jotka tuon nöyryytyksen seulan ovat läpäisseet. INTOHIMO! Into omaa tekemistä, omaa juttua kohtaan. Palo päästä yleisön eteen tai intohimo saada omaa musiikkiaan levylle. Tunnen viihde- ja kulttuurialan ihmisiä hyvin laajasti niin teatterin, sirkuksen, musiikin kuin elokuvataiteenkin puolelta. "Kaikissa" siellä pärjäävistä huomaa, että iskuja on otettu vastaan, mutta palo saada sanottavansa esille on ajanut julkisen häpeän ja ilkeiden puheiden edelle. Tunnetko itsessäsi palon? Jos tunnet niin sinulla ei ole mitään hätää. 

Mikä autuus?

Minulle autuutta edustaa se, että saan tehdä sitä mistä eniten tykkään. Sitä, että voin sanoa "kiitos ei" niille kyselyille, jossa tiedustellaan mahdollisuuttani esiintyä näkyvyyttä vastaan taikovana kirahvina. Autuus on sitä, että en tunne enää häpeää, sillä olen jo omat rajani sen osalta rikkonut. Autuutta on ennen kaikkea se, että nautin jokaisesta hetkestä yleisön edessä, koska tiedän, että tämä on sitä mitä itse haluan tehdä eikä sitä mitä "joku mainostoimiston AD pitää coolina". Minua ei enää ahdista yhtään se, että työni on saapua sovittuna aikana sovittuun paikkaan ja olla tietty aika upea, hämmästyttävä ja hauska minulle täysin vieraiden ihmisten edessä. Se ahdisti joskus, enää ei, sillä sehän on juuri sitä mihin olen aina pyrkinyt.

Pete Poskiparta

Avainsanat: Häpeä, Häpeäminen, häpäisy, itsensä häpäisy, esiintyminen, näytteleminen, näyttelijä, La La Land, koe-esitys, koe-kuvaus


Kommentit

5.3.2017 18:30  Maini Valkonen

Elokuva teki minuun myös vahvan vaikutuksen. Olihan siinä suuria elämän asioita kuvattu ja vieläpä kauniisti. Kuten kirjoituksessasi kerrot miten kivinen tie voi olla vaikkapa musiikki tai elokuva markkinoilla. On se nykyään melkein jo muillakin aloilla saman kaltaista. Kuinka siellä keinotellaan vilpillisesti ja puhutaan toisista pahaa seläntakana. Se miten valitsee elämäntehtävän on kaikille tärkeää. Pitää vain uskaltaa, vaikka ropisisikin kiviä päälle. Luulen, että moni ei edes tiedä millaista on tehdä työtä kun on se oikea polte päällä. Tosin vastapuolella se kaikki paha ja taloudelliset huolet. Silnä kun valitsee kuitenkin oman tiensa, on rohkea.. Häpeää ennen kannettiin jos epäonnistuttiin. Ei se niin tarvitse olla, mutta opikseen täytyy ottaa. Lisäksi kirjoitat, että huutelut ja herjaukset eivät enää pure. Näin se olla pitääkin. Paras keino on näyttää mihin pystyy. Ja useimmiten siihen pystyy. Omalta osaltani olen saanut tehdä paljon töitä missa polte on ollut mukana. Ja taas joutunut myös tekemään tekemisen pakosta. Nykyisin en paljon enää kumartela kenenkään edessä. Jos en kelpaa sellaisena kun olen, niin saa olla kelpaamatta. Nöyrä olen silloi kun se on aiheellista.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini