Ajatustenlukijan ajatuksia

Kaikki kiinni tulevassa kiertueessa

Maanantai 29.8.2016 klo 13:54 - PP


Starttiin on vajaa kolme viikkoa. Kaikki mitä irtoaa on kiinni alkavassa Mentalisti 2.0 kiertueessa. Niin omaisuus kuin henkinen pääoma. Uskon lujasti, että tästä tulee kova juttu, mutta matkalla on vielä monta muuttujaa, joka saattaa herättää kysymyksen, että miksen jatkanut huoletonta peruskeikkailua valtavan riskinottamisen sijaan?

Avainsanat: Mentalisti, taikuri, kiertue, mentalisti 2.0, mielenkääntäjä, esiintyjä, esiintyminen, rundi, tour,


Kommentit

29.8.2016 14:44  Kalle Finska

Moro,

Hyvä ja selkeä (analoginenkin) kirjoitus ja ymmärrän intohimosi sekä kehittymisideologiasi tosi hyvin (taloa en olisi kiinnittänyt kuitenkaan). Sen verran kommentoin yritys- ja muita tilaisuuksia, joissa olet esiintynyt (olen molempia nähnyt), että mielestäni olet "täysin" varastanut shown ja porukka on satalasissa ollut esityksissäsi mukana! Omista bileistäni muistetaan "partamiehen maaginen esitys - onneksi ei minua! Eli laaja kontaktipinta on syntynyt! Maasta se pienikin ponnistaa!!! Mutta on totta, että netin, television, teatterin ynnä muiden laajalti näkyvien medioiden avulla pääset parhaiten esiin. Ehkäpä tuo internet - mikä se väylä nyt sitten onkin - lienee näkyvyyden kannalta tämän päivän juttu (erilainen show nettiin ja teatteriin)...

Ehdottomasti tulen (ja otan porukkaa mukaan) vaikka pää kainalossa johonkin esitykseen kiertueellesi Mentalisti 2.0!!

29.8.2016 15:01  Jali

Todellakin harmittaa ihan saakelisti, kun lomani Suomessa loppuu ennenkuin kiertue edes alkaa. Mutta onneksi saan kyllä tuttujen kautta kyllä kuulla millainen oli, sen verran monta ihmistä olen saanut vakuuttumaan, että kannattaa mennä pällistelemään ja loksauttamaan leukojaan, että miten se nyt tuonkin muka taas teki :D


Hieno kirjoitus, joka kivalla tavalla valottaa uraasi taaksepäinkin.

29.8.2016 20:29  Taija Sommar

Vaikuttava kirjoitus. Aion klenkata katsomaan esitystäsi,kun tulet Tampereen tienoille. Arvostan aina,kun joku tekee omaa hommaansa täysillä. Lisäksi olen utelias. En nimittäin usko mentalisteihin enempää kuin sinä Jumalaan. Mutta katsotaan.

29.8.2016 23:10  Pete Poskiparta

Kiitos kommentoijille! Tervetuloa katsomaan show´ta. Tampereelle tulen kolmekin kertaa syksyn aikana, joten toivottavasti joku vierailuistani osuu aikatauluun. Niin ja fiksu hankkii liput ennakkoon ;)

1.9.2016 7:53  jarza

Koskas oot turuus, tullaan taas kattoon...aika epeli olet

1.9.2016 19:04  Pete Poskiparta

Terve Jarza

Turussa keikka on 8.10 Domino-teatterissa. Lippuinfot löytyvät tuolta "Tule keikalle" linkin takaa. Tervetuloa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini