Ajatustenlukijan ajatuksia

Palkinnot vetävät nöyräksi ja opettavat myös mikä on oikeasti tärkeää

Maanantai 4.10.2021 klo 19.10 - PP

Olen onnistunut ja epäonnistunut. Olen pyrkinyt oppimaan molemmista. Se mikä toimii, sitä yritän toistaa ja se mikä ei toimi, sitä välttelen. Helpommin sanottu kuin tehty. Kun onnistumisista sitten palkintaan niin helposti menestys ja huomionosoitukset nousevat hattuun. Ainakin minä joudun aika ajoin muistuttamaan itseäni, että palkintojen ja huomionosoitusten kohdalla tulee olla iloinen, mutta samalla nöyrä...

Lue lisää »

12 kommenttia . Avainsanat: Palkinto, työ, keikkailu, perhe

Lopeta se valitus ja mene keräämään puolukoita

Tiistai 8.9.2020 klo 22.13 - PP

Elokuvassa Titanic, laivan alkaessa upota sen hienon ravintolan tyylikäs orkesteri jatkaa kylmän rauhallisesti soittoaan. Moni varmasti olettaa, että se on vain taitavasti käsikirjoitettu lisäys dramaattiseen loppukohtaukseen, mutta todellisuudessa Titanicin upotessa huhtikuun 15. päivä 1912 sen kahdeksan henkinen orkesteri jatkoi kuolemaa uhmaten soittoaan pitääkseen väen rauhallisena ja tilanteen hallinnassa. He hukkuivat, mutta tekivät työnsä loppuun asti eivätkä turhaan, sillä Titanicilta selviytynyt Lawrence Beesley kuvaili aikanaan orkesteria: Laivalla oli yön aikana paljon rohkeita, mutta mikään ei vetänyt vertojaan...

Lue lisää »

5 kommenttia . Avainsanat: Työ, koronakriisi, viihde, viihdytysjoukot, kulttuuri, taide

Huijarit hyödyntävät koronaa - Olkaa valppaina

Maanantai 24.8.2020 klo 16.15 - PP

Korona toi mukanaan myös huijarit, joten kehotan kaikkia valppauteen, sillä huijausten määrä on kasvanut suuresti meneillään olevan kriisin johdosta. Viimeisimpänä saimme lukea ovelle kasvomaskeja ja suojavälineitä myymään tulleista "koronatarkastajista", jotka veivät mukanaan myös luottokortin. Asiasta uutisoi mm. YLE.

Huijarit ovat lähestyneet myös puhelimitse ja esiintyneet viranomaisina, jotka...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Korona, huijaus, huijarit, koronahuijarit

Blogissa vähemmän, uutiskirjeessä enemmän

Keskiviikko 8.4.2020 klo 22.32 - PP

Olette varmasti huomanneet, että kirjoitan nykyisin blogia harvakseltaan. Pääosin olen siirtänyt viestintäni uutiskirjeeseeni, jossa jaan itseäni kiehtovia mielenihmeitä, vinkkejä muistin parantamiseksi, ihmisten lukemiseksi ja mikroilmeiden tulkitsemiseksi.

Tietysti kerron kirjeessä myös julkaisuistani sekä tulevista kiertueista ja esityksistä. Kirjeeni tilaajille yritän parhaani mukaan järjestää myös alennuksia keikkalippuihin ja kirjoihin sekä muita etuja siitä, että jaksavat mun juttuja lukea.

Voit tilata kirjeeni sähköpostiisi klikkaamalla TÄSTÄ!

Jos juttuni eivät miellytä, pääset niistä eroon yhdellä klikkauksella enkä enää häiritse sinua, enkä pahastu tai suutu siitä. 

Terveisin Pete ite

222.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Hyvä työ palkitaan

Perjantai 5.7.2019 klo 18.07 - PP

Kirjoitan nyt, kun kaikki on vielä tuoreessa muistissa. Vastaanotin viime lauantaina New Orleansissa, Meeting of the Minds tapahtuman päätösillallisen yhteydessä mentalismi-genren arvostetuimman palkinnon, Dunninger Memorial Awardin. Olin puulla päähän lyöty, kun nimeni mainittiin, sillä en kuuna päivänä olisi osannut odottaa, että työni on huomioitu kollegojeni ja alaa seuraavien keskuudessa kansainvälisellä tasolla näin korkealle. 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: palkinto, dunninger award, mentalisti, showbisnes, viihdebisnes,

Mikroilmeet paljastavat todelliset tunteet

Sunnuntai 16.6.2019 klo 16.49 - PP

Kirjassani Arjen Mentalisti käsittelen varsin laajasti ja seikkaperäisesti mikroilmeitä ja niiden tulkitsemista. 

Seuraavat tekstit ja kuvat antavat perustietoa mikroilmeistä ja niiden tulkitsemisesta Arjen Mentalisti hengessä. Käsittelen aihetta myös uutiskirjeissäni aika ajoin, joten jos olet kiinnostunut niin tilaa uutiskirjeeni TÄÄLTÄ!

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Mikroilmeet, ilmeet, eleet, liikkeet, tulkinta, mikroilme, kasvot

Isoja juttuja pienelle ihmiselle

Perjantai 12.4.2019 klo 15.01

Tässä muutama asia, joista haluan teille kertoa. 
1. Uutiskirje
- Tätä on kysytty aina Arjen Mentalisti kirjasta lähtien, että koska kirjoitan blogeja tai vastaavia, joissa annan säännöllisesti vinkkejä miten kuka tahansa meistä parantaa muistia, oppia lukemaan ihmisiä ja ymmärtämään mitä ihmisen ilmeistä, eleistä ja liikkeistä voi ja mitä ei voi päätellä. Katsoin, että helpoin ja motivoivin tapa on luoda uutiskirje, joka lähtee säännöllisen epäsäännöllisesti tilaajille. Tilaajat saavat kirjeen ilmaiseksi ja...
JATKUU...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta.

Miksi kiertueelle, kun helpommallakin pääsisi?

Lauantai 23.2.2019 klo 16.03 - PP

Elän jännittäviä aikoja. Viime vuosi meni pääasiassa keikkaillen yritysten ja yksityisten tapahtumissa ja se tuntui suorastaan ruhtinaalliselta useiden vuosien kiertue-elämän jälkeen. Toki kilometrejä kertyi yhtälailla, samoin tunteja junissa ja joskus myös lentokoneissa, mutta tavaran määrä ja stressi siitä, että tuleeko yleisöä paikalle vai ei, oli tiessään. Miksi siis lähteä jälleen rakentamaan suurta kiertuetta ensi syksyksi, kun toimeen tulisi paljon helpommallakin? 

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Kiertue, Rundi, Mentalisti 3.0, show, teatteri, esitys, mentalisti, taikuri, pete poskiparta

Onko liikaa vaadittu, että oppisimme käyttäytymään?

Keskiviikko 6.2.2019 klo 11.33 - PP

Ensin tuli suru-uutinen. Nelinkertainen Olympiavoittaja Matti Nykänen oli menehtynyt vain 55 vuotiaana. Merkittävä osa suomalaisista muistaa hänet maailman kaikkien aikojen parhaana mäkihyppääjänä. Hänen myöhemmät edesottamukset olivat monella tapaa ikäviä ja niitä ei voi painaa villaisella, mutta miksi emme enää osaa kunnioittaa vainajaa ja tämän omaisia edes muutamia päiviä ennen kuin nostamme oman agendamme esille?

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Käytös, suru, kuolema, kritiikki, väkivalta, Matti Nykänen

Yli 30 vuotta, eikä suotta

Tiistai 29.1.2019 klo 11.21 - PP

Kyllä sitä miettii joskus, että mitä järkeä on ajaa 8 h, esiintyä 30 minuuttia ja yön jälkeen ajaa takaisin 8 h. Silti tuo eilinen 30 minuuttia oli jälleen niin ainutlaatuinen tunnelmaltaan ja tapahtumiltaan, että voin ilman omantunnon tuskia sanoa, että oli siinä järkeä.

Syksyllä tulee kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisestä keikasta, josta sain palkkaa. Keikka kesti 6 minuuttia ja siitä maksettiin pimeänä ruskeassa kirjekuoressa...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Taikuri, Mentalisti, Kiertue, Esiintyjä, Esiintyminen, Teatteri, Sirkus, Rundi

Vihatut ja rakastetut pikkujoulut ovat hyvä työllistäjä

Tiistai 20.11.2018 klo 22.23 - PP

Kysyin sosiaalisen median kanavissani, että kokevatko seuraajani pikkujoulut tarpeellisena osana työhyvinvointia ja kulttuuria. Selvä enemmistö vastaajista piti pikkujouluja hyvänä perinteenä ja tarpeellisena motivaation kohottajana sekä tapana viettää työkavereiden kanssa aikaa työn ulkopuolella. Toki mukaan mahtui myös useita kriittisiä näkemyksiä, joissa oli koottuna pikkujoulujen negatiiviset puolet. Ymmärrän myös näitä kantoja, sillä olen jokusen sata pikkujoulujuhlaa ehtinyt kiertää ja nähdä näiden vuosien aikana. Pikkujouluilla on kuitenkin suuri työllistävä vaikutus monille aloille ja ne voivat parhaimmillaan olla mainio tapa palkita, kiittää, motivoida ja sitouttaa henkilökuntaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pikkujoulut, työhyvinvointi, yritystapahtumat, yritysjuhlat, henkilöstöjuhlat, henkilöstötapahtumat, motivointi, mentalisti, taikuri, esiintyjä

Elän vain yleisön edessä

Torstai 4.10.2018 klo 13.02 - PP

Olen viime aikoina potenut esiintyvien taiteilijoiden ammattitautia eli riittämättömyyttä. Mulle onneksi alkoholi ei ole ongelma, sillä viimeiset kuukaudet olisi kovasti tehnyt mieli ryypätä.
 
Mä en osaa kuvailla sitä tunnetta tarkemmin, mutta joskus olen sanonut, että elossa ja hyvävointisena olen vain lavalla. Vain yleisön edessä, yleisön nauraessa ja taputtaessa tunnen, että kaikki on hyvin ja mulla on merkitystä. Karuimmalla tavalla...

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: vuodatus, esiintyjä, esiintyvä taiteilija, mentalisti, taikuri, riittämättömyyden tunne, jaksaminen

Kouvolan Taikapäivät 2018

Perjantai 27.7.2018 klo 13.29 - PP

Taikureiden, mentalistien ja muiden vastaavien varietee-esiintyjien ehdoton kohokohta Suomessa on vuosittaiset Kouvolan Taikapäivät, joita on järjestetty aina 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Kouvolan kaupunki ja joukko paikallisia yrityksiä on tukemassa tätä hienoa tapahtumaa, joka vuosi vuodelta tuottaa upeita, alansa parhaita esiintyjiä eri puolelta maailmaa Suomeen ja Kouvolaan. Koko hankkeen puuhamies on koomikkotaikuri Markku Purho, joka on myös taikurivälineiden maahantuoja ja omaa tätä kautta hyvät suhteet alan osaajiin kautta maailman.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kouvola, Taikapäivät, taikuri, taikurit, taikatemput, mentalisti, esitys, taikaesitykset

Miksi asettaa itsensä hengenvaaraan vain viihdyttääkseen muita?

Tiistai 29.5.2018 klo 19.54 - PP

Vaara ja erityisesti kuolemanvaara kiehtoo ihmisiä. Pääosa meistä haluaa tuntea vaarantunteen turvallisesti katsomossa tai kotisohvalla. Olen kuitenkin usein pohtinut, että mikä on tekijänsä motiivi nousta kymmenien metrien korkeuteen tekemään voltteja tai kävelemään vaijerilla. Onko ajavana voimana kilpailu siitä kuka tekee hurjimman numeron? Vai onko kyseessä niinkin raadollinen syy kuin työn saaminen? Vai onko kyse sittenkin addiktiosta, voimakkaasta tunteesta, että on elossa? Mm. näitä asioita pohdimme 14. kesäkuuta Yle Puheella alkavassa ohjelmasarjassa Viimeinen keikka. 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaara, Hengenvaara, onnettomuus, sirkus, kahlekuningas, taikuri, mentalisti, venäläinen ruletti, viimeinen keikka

Kun Twitter lähtee laukalle

Lauantai 14.4.2018 klo 14.33 - PP

Sanalle "absurdi" syntyi mielessäni uusi merkitys, kun kirjoitin pari päivää sitten seuraavan twiitin: 

"Kysyin pojaltani (7 v.), että joko hänellä on tyttöystävä. Reteesti tuli vastaus. ”On yksi Sofi, mutta se ei vielä tiedä sitä”. Melko itsevarmaa settiä!"

Vuorokautta myöhemmin mikään ei ollut niin kuin ennen.

Lue lisää »

6 kommenttia . Avainsanat: Twitter, absursi, lapset, kasvatus, vitsi, sosiaalinen media, some

Kyse on muustakin kuin temppuilusta

Maanantai 5.3.2018 klo 20.21 - PP

Viihteen ja taiteen parissa työskentelevät eivät lähtökohtaisesti kerää suuren yleisön silmissä irtopisteitä sillä, että olisivat erityisen vaativassa tai ahkeruutta vaativassa työssä. Teosten takana on kuitenkin usein paljon sellaista työtä mitä katsoja, lukija tai kokija ei koskaan tule ajatelleeksi. Myös kulttuurialalla on ollut ja on valitettavasti yhä eräänlainen nokkimisjärjestys. Vaikka eri taiteenalojen välinen nokittelu... 

Lue lisää »

3 kommenttia . Avainsanat: Taikuus, sirkus, taikatemppu, taikuri, viheltäjä, sirkus finlandia, sirkustaide, sirkus- ja varietee, teatteri, mentalisti

Hölynpölyn armoton vastahyökkäys

Keskiviikko 30.8.2017 klo 11.46 - PP

Edellinen blogikirjoitukseni sai juuri sellaisen vastaanoton, kun osasimme odottaa. Kun Säde Mäkipää lainasi blogini sisältöä Helsingin Sanomien NYT liitteen kolumniinsa oli soppa valmis. Olin luonnollisesti otettu kunniasta nostaa tärkeä asia esille, mutta samalla huomasin miten turhauttavaa on käydä keskustelua ihmisten kanssa joille luotettavaksi lähteeksi kelpaa mikä tahansa netistä löytyvä sivusto ja asiantuntijaksi kuka tahansa Googlen käyttäjä. Sen sijaan se vimma, raivo ja voima, jota monet saamani viestit sisälsivät oli suorastaan käsinkosketeltavissa. 

Lue lisää »

10 kommenttia . Avainsanat: Tiede, tiedevastaisuus, hölynpöly, huijaus, huijaaminen, vaihtoehtohoidot

Nyt on aika hyökätä

Maanantai 14.8.2017 klo 14.32 - PP

Osallistuin taannoin Skepsiksen 30 vuotisjuhlaan, jossa pidin myös oman tunnin mittaisen puheeni koskien ihmisten uskomuksia ennustamiseen, tuonpuoleiseen siirtyneiden kanssa jutteluun ja muuhun yliluonnolliseen. Kyseisessä tilaisuudessa oman keventävän puheenvuoroni jälkeen kuulimme tieteen ja tutkimuksen raskassarjalaisia, joista ehkä terävimmän ja kantaaottavimman puheen piti teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist. Hän totesi, että olemme jo pitkään vaatineet ymmärrystä erilaisille näkemyksille, mutta nyt olisi aika vastata faktoilla huuhaa-puheeseen. 

Lue lisää »

40 kommenttia . Avainsanat: Tiede, evoluutio, evoluutioteoria, maapallo, teoria, tieteellinen tutkimus, uskonto

Kaikkien aikojen typerimmät keikkapyynnöt

Perjantai 14.7.2017 klo 12.59 - PP

Ennen kuin kerron miten hölmöjä, joskus jopa alentavan loukkaavia kyselyitä joiltakin asiakkailta tulee niin haluan muistuttaa, että nämä ovat poikkeuksia. Suurin osa asiakkaista on varsin hyvin kartalla mitä ovat tilaamassa, mutta joukkoon mahtuu älyttömyyksiä, joista tulee mieleen, että tilaajan käsitys on, että jos pöytään ladotaan euroja niin kyllä se tekee mitä me pyydetään.

On ihan normaalia, että asiakas pyytää huomioimaan tapahtuman teeman ja kenties sisällyttämään settiin yrityksen sanomaa. On myös hyvin normaalia, että yleisöstä kerrotaan etukäteen perustietoja, kuten onko kyseessä iso joukko insinöörejä, lääkäreitä vai myyjiä. Viihdetaiteilijan työn kuvaan kuuluu tunnistaa illan tunnelma ja huomioida se esityksessä. Huoraamiseksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun laatu laskee korvauksen edessä.

Tässä muutama esimerkki, jotka äkkiseltään tulivat mieleeni.

JATKUU...

Lue lisää »

12 kommenttia . Avainsanat: Keikka, tyhmät pyynnöt, oudot kyselyt, keikat, mentalisti, taikuri, esiintyjä, artisti

Masentuneen puheenvuoro

Sunnuntai 9.7.2017 klo 15.02 - PP

Kirjoitin tämän kirjoituksen muutama vuosi sitten ja se on seurannut minua tähän päivään asti. Saan, jos en nyt päivittäin niin lähes viikottain kuulla, että kirjoituksestani oli apua ja, että kuvaukseni masennuksesta oli niin osuva, että he mielellään käyttävät sitä kertoessaan olotilastaan ulkopuoliselle. Jaan tämän kirjoituksen uudestaan tässä blogissani, koska alkuperäinen kirjoitus on ulkopuolisella palvelimella johon minulla ei ole enää pääsyä. Tämä kesä on myös ollut pitkästä aikaa raskas ja huonoja päiviä on ollut tavallista enemmän, joten palasin itsekin tähän omaan kirjoitukseeni muistellakseni mitä ajattelin muutama vuosi sitten. Siksi halusin muistuttaa taas kerran, että masennus on sairaus ja sen vähättely, johon yhä törmään tuon tuostakin on huolestuttavaa ja perustuu mitä todennäköisimmin tietämättömyyteen.

Jatkuu...

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Masennus, sairaus, alakulo, unettomuus, voimattomuus, parantuminen, psykiatri,

Vanhemmat kirjoitukset »